Katso yhdistyksemme toiminnasta kertovat somepostaukset tästä (tai vieritä sivua alaspäin):
Enneagrammiyhdistys somessa

Luomme yhdessä ainutlaatuisia tapahtumia, keskusteluja ja kohtaamisia.

Luomme yhdessä ainutlaatuisia tapahtumia, keskusteluja ja kohtaamisia.

SUOMEN ENNEAGRAMMI RY.

Suomen Enneagrammi Ry on perustettu vuonna 1995. Sen tarkoituksena on olla yhdyssiteenä enneagrammista kiinnostuneille ja tukea heidän kehittymistään ihmisenä käyttämällä enneagrammin toimintamallia ja menetelmiä.

Lue lisää yhdistyksestä

Oman itsen tunteminen ja siihen tutustuminen johtaa vapauteen ja omien vahvuuksien ymmärtämiseen

Oman itsen tunteminen ja siihen tutustuminen johtaa vapauteen ja omien vahvuuksien ymmärtämiseen

KOULUTUKSET

Kannatusjäsenemme järjestävät kattavia ja monipuolisia koulutuksia, joista voi tiedustella suoraan palvelujen tarjoajilta. Laitamme kursseja ja koulutuksia tiedoksi myös Koulutukset-sivulle, jäsenkirjeisiin ja sosiaaliseen mediaan (Facebook, Instagram) – seuraa uutisointia!

Pieniä maistiaisia ajankohtaisista aiheista on myös jäsenilloissamme, joihin valitsemme monipuolisia aiheita muutaman kerran vuodessa. Jäseniltoihin ovat tervetulleita myös ei-jäsenet, jolloin perimme osallistumisesta 30 euron maksun sisältäen saman vuoden henkilöjäsenyyden, jos haluaa.

Kannatusjäseneksi voi päästä yhdistyksen toiminnan tukemisesta kiinnostunut yksityinen henkilö, oikeuskelpoinen yhteisö tai rekisteröity säätiö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja toiminnan ja jonka hallitus hyväksyy. Kiinnostuitko kannatusjäsenyydestä? Ota yhteyttä hallitukseen enneagrammi.yhdistys @ gmail.com. Kannatusjäsenet ovat yhdistykselle tärkeä voimavara.

Ilmoita omista enneagrammikoulutuksista, -tapahtumistasi tai -julkaisuista sähköpostilla yhdistykselle. Laita meille myös viestiä, jos toivot jotain enneagrammiin liittyvää aihetta yhdistyksen tilaisuuteen!

Lue lisää koulutuksista

Jokainen on upea omalla tyylillään, tule ja tutustu kansainväliseen joukkoomme

Jokainen on upea omalla tyylillään, tule ja tutustu kansainväliseen joukkoomme

KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ

The IEA (International Enneagram Association) has a rich history and is extremely active worldwide. In addition to being an international association of members committed to furthering the theory and applications of the Enneagram, the IEA also has local chapters in the United States and Canada and countrywide affiliates throughout the world.

IEA Finland

Yhdeksän loistavan erilaista persoonallista tapaa kohdata maailma

YHDEKSÄN PERSOONALLISUUSTYYLIÄ

Tiettyä enneagrammityyppiä tai -tyyliä edustavilla ihmisillä on samankaltainen perusmotivaatio ja he tarkastelevat maailmaa ja kohtaavat elämän pitkälti samankaltaisten perusolettamusten kautta.
 
Vaikka enneagrammi auttaa rakentamaan ja ymmärtämään yhdeksää toisistaan kovin erilaista maailmankuvaa, se vapauttaa myös samalla näkemään liikettä, kasvua ja kehittymistä. Enneagrammi ei määrittele ihmisiä eikä laita tyyppejä latistaviin lokeroihin, vaan rakenne ja malli on luotu auttamaan meitä ihmisiä ymmärtämään ihmisten suurta erilaisuutta ja tunnistamaan samalla itsemme ja oman ytimemme.

Hyvänä päivänä jokainen persoona ja ihminen on kutakuinkin siedettävä toisten tyyppien mielestä. Huonona päivänä jokainen meistä on huonoa seuraa sekä itselleen että muille. Yksikään tyypeistä ja niissä ilmenevissä suhtautumistavoissa ei siltikään ole yhtään enemmän oikeassa tai väärässä.

Enneagrammiin tutustumisen kautta useimmat huomaavat, että on olemassa inhimillistä ihmisten erilaisuutta, johon tutustuminen lisää vapautta, hyväksyntää, ja rakkautta.

Lue lisää Enneagrammista

Yhteystiedot

Yhdistyksen sähköposti: enneagrammi.yhdistys@gmail.com

Hallitus kaudella 2021-2022

  • Puheenjohtaja: Christina Björkell – cbjorkell@gmail.com
  • Varapuheenjohtaja: Mari Blomqvist
  • Taloudenhoitaja: Satu Savioja
  • Jäsenasiainhoitaja: Minna Raiko
  • Viestintä- ja markkinointivastaava: Satu Kuosmanen
  • Sihteeri: Mari Blomqvist 

Tietosuojaseloste

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

Kiitos, Anne Talvitie, mielenkiintoisesta ja inspiroivasta luennosta enneagrammin käytöstä urheilussa! Enneagrammi on Annen mukaan loistava ”sisäänheittäjä” asioiden sanoittamiseen, valmennukseen, itsetuntemukseen ja vuorovaikutukseen. Anne kannustaa miettimään, miten enneagrammi viedään käytäntöön.

P.S. Anne lupasi ilmoittaa, kun hänen tekemiään testikorttipakkoja voi taas tilata
... See MoreSee Less

Toukokuisen globaalin Enneagrammipäivän tallenne on nyt julkaistu osoitteessa www.youtube.com/watch?v=bOx7OwuPcbQ! Videolla esiintyy kymmenen maata Euroopasta, Aasiasta ja Etelä-Amerikasta. Lisäksi esittäytyvät USA:n Chapterit.

Youtube-kuvauksesta näet kunkin maan aikataulun. Suomen osuus alkaa 38 minuutin kohdalta. Enjoy!
... See MoreSee Less

Video image

Comment on Facebook

Aurinkoista enneagrammipäivää, ystävät! Kesän virtuaalikonferenssi IEA Global Conference 2021 lähestyy. Maanantaihin asti tapahtuman early bird -hinta on $149 (n. 120 euroa). Hinta nousee kesäkuun alussa.

Yhdistyksen jäsenenä voit hakea kansainvälisen verkostoitumisen tukea osallistumismaksuun. Lue lisää jäsenkirjeistä ja lähetä hakemuksesi 31.5.2021 mennessä!

Konferenssiohjelma 16.-18.7.2021 ja ilmoittautuminen: ieaconference.vfairs.com/. Konferenssitallenteet ovat katsottavissa kuukauden ajan.
... See MoreSee Less

Aurinkoista enneagrammipäivää, ystävät! Kesän virtuaalikonferenssi IEA Global Conference 2021 lähestyy. Maanantaihin asti tapahtuman early bird -hinta on $149 (n. 120 euroa). Hinta nousee kesäkuun alussa.

Yhdistyksen jäsenenä voit hakea kansainvälisen verkostoitumisen tukea osallistumismaksuun. Lue lisää jäsenkirjeistä ja lähetä hakemuksesi 31.5.2021 mennessä!

Konferenssiohjelma 16.-18.7.2021 ja ilmoittautuminen: https://ieaconference.vfairs.com/. Konferenssitallenteet ovat katsottavissa kuukauden ajan.

Huomenna 29.5.2021 juhlitaan maailmanlaajuista enneagrammipäivää World Enneagram Day! Tule mukaan globaaliin tunnelmaan, kun paikallisyhdistykset 15 maasta ja viisi USA-chapteria esittäytyvät klo 16-21.30 (Suomen aikaa). Virtuaalitapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa!

“Come, connect and celebrate with other Enneagram enthusiasts from around the world and learn about the Enneagram communities in other cultures.” Suomi on esittäytymisvuorossa kello viideltä.

Yllätysohjelmaa on luvassa kello kuudelta: special surprise feature honoring Oscar Ichazo. (Huomaathan, että tilaisuuden kellonajat voivat muuttua.)

Maksuttoman tapahtuman ilmoittautuminen ja lisätiedot: www.internationalenneagram.org/worldenneagramday/?fbclid=IwAR1tNEMqlZL_RJ1N9S3BILzuFC9717V8mOnXDp...
... See MoreSee Less

Huomenna 29.5.2021 juhlitaan maailmanlaajuista enneagrammipäivää World Enneagram Day! Tule mukaan globaaliin tunnelmaan, kun paikallisyhdistykset 15 maasta ja viisi USA-chapteria esittäytyvät klo 16-21.30 (Suomen aikaa). Virtuaalitapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa!

“Come, connect and celebrate with other Enneagram enthusiasts from around the world and learn about the Enneagram communities in other cultures.” Suomi on esittäytymisvuorossa kello viideltä. 

Yllätysohjelmaa on luvassa kello kuudelta: special surprise feature honoring Oscar Ichazo. (Huomaathan, että tilaisuuden kellonajat voivat muuttua.)

Maksuttoman tapahtuman ilmoittautuminen ja lisätiedot: https://www.internationalenneagram.org/worldenneagramday/?fbclid=IwAR1tNEMqlZL_RJ1N9S3BILzuFC9717V8mOnXDpzP4JKc6i7oeMC1ZOIUhYs

Comment on Facebook

Kuinkahan moni on tulossa Zoomiin 17-18 aikaan?

Enneagrammipäivän tallenne on nyt julkaistu osoitteessa www.youtube.com/watch?v=bOx7OwuPcbQ! Videolla esiintyy kymmenen maata Euroopasta, Aasiasta ja Etelä-Amerikasta. Lisäksi esittäytyvät USA:n Chapterit. Youtube-kuvauksesta näet kunkin maan aikataulun. Suomen osuus alkaa 38 minuutin kohdalta. Enjoy!

Enneagrammiyhdistys kiittää Viiviä (Pentikäinen) huikeista luennoista! Keskiviikkona saimme kuulla enneagrammin kasvusuunnista, erityisesti perheen ja parisuhteen näkökulmista. Kiitos, kun jaat tietoasi kanssamme! ... See MoreSee Less

Enneagrammiyhdistys kiittää Viiviä (Pentikäinen) huikeista luennoista! Keskiviikkona saimme kuulla enneagrammin kasvusuunnista, erityisesti perheen ja parisuhteen näkökulmista. Kiitos, kun jaat tietoasi kanssamme!

Heinäkuussa virtuaalinen enneagrammikonferenssi IEA Global Conference 2021!

Tapahtuman ennakkohinta ('early bird') on toukokuun loppuun asti $149 (n. 120 euroa). Enneagrammiyhdistyksen jäsenenä voit hakea osallistumismaksuun kansainvälisen verkostoitumisen tukea. Lue lisää jäsenkirjeistä ja hae 31.5.2021 mennessä.

Katso 16.-18.7.2021 järjestettävän konferenssin ohjelma: ieaconference.vfairs.com/IEA Global Conference Early Bird Registration Extended until May 31st! Click here to read more and to register: buff.ly/3fmCo5B
... See MoreSee Less

Heinäkuussa virtuaalinen enneagrammikonferenssi IEA Global Conference 2021! 

Tapahtuman ennakkohinta (early bird) on toukokuun loppuun asti $149 (n. 120 euroa). Enneagrammiyhdistyksen jäsenenä voit hakea osallistumismaksuun kansainvälisen verkostoitumisen tukea. Lue lisää jäsenkirjeistä ja hae 31.5.2021 mennessä.

Katso 16.-18.7.2021 järjestettävän konferenssin ohjelma: https://ieaconference.vfairs.com/

Comment on Facebook

"Don't miss out on this historic 3-day conference with over 80 presentations. All sessions will be recorded and you will have access to the conference platform for 30 days after the conference. So no need to worry about missing a live session!" Konferenssitallenteet ovat katsottavissa kuukauden ajan. Ohjelma: ieaconference.vfairs.com/

Ensi viikon keskiviikkona Viivi Pentikäinen ja Enneagrammin kasvusuunnat klo 18-20. Tervetuloa etätapahtumaan 19.5.2021!

Viivi on enneagrammikouluttaja, valmentaja ja positiivisen psykologian innoittaja. Luennolla hän perehdyttää meidät Enneagrammin kasvusuunnat -teoriaan "syvällisen ihmisenä kasvun näkökulmasta. Kasvusuuntia käsitellään suhteessa psykologisen terveyden tasojen dynaamiseen vaikutukseen sekä kuinka integraation ja disintegraation vaikutus muuntuu terveydentasojen vaikutuksesta. Luennolla pohditaan erityisesti integraation ja kasvun näkökulmasta, kuinka voimme tietoisesti kohottaa omaa psyykkisen terveyden ja hyvinvoinnin tasoa ja näin saavuttaa kokonaisen potentiaalimme".

Viivi esittelee myös uuden näkökulman kasvusuuntien dynamiikkaan, jossa toiminnan logiikka muuttuu kasvu- ja stressisuunnissa (erityisesti läheisissä ihmissuhteissa, kuten parisuhteessa ja perheessä), ja kuinka voimme olla siitä tietoisia.

Ilmoittaudu mukaan 18.5.2021 mennessä:
edge.flomembers.com/enneagrammi/events/register/c74d97b01eae257e44aa9d5bade97baf
... See MoreSee Less

Ensi viikon keskiviikkona Viivi Pentikäinen ja Enneagrammin kasvusuunnat klo 18-20. Tervetuloa etätapahtumaan 19.5.2021!

Viivi on enneagrammikouluttaja, valmentaja ja positiivisen psykologian innoittaja. Luennolla hän perehdyttää meidät Enneagrammin kasvusuunnat -teoriaan syvällisen ihmisenä kasvun näkökulmasta. Kasvusuuntia käsitellään suhteessa psykologisen terveyden tasojen dynaamiseen vaikutukseen sekä kuinka integraation ja disintegraation vaikutus muuntuu terveydentasojen vaikutuksesta. Luennolla pohditaan erityisesti integraation ja kasvun näkökulmasta, kuinka voimme tietoisesti kohottaa omaa psyykkisen terveyden ja hyvinvoinnin tasoa ja näin saavuttaa kokonaisen potentiaalimme.

Viivi esittelee myös uuden näkökulman kasvusuuntien dynamiikkaan, jossa toiminnan logiikka muuttuu kasvu- ja stressisuunnissa (erityisesti läheisissä ihmissuhteissa, kuten parisuhteessa ja perheessä), ja kuinka voimme olla siitä tietoisia.

Ilmoittaudu mukaan 18.5.2021 mennessä: 
https://edge.flomembers.com/enneagrammi/events/register/c74d97b01eae257e44aa9d5bade97baf
Load more

Copyright: Suomen Enneagrammi ry. 2019