Katso yhdistyksemme toiminnasta kertovat somepostaukset tästä (tai vieritä sivua alaspäin):
Enneagrammiyhdistys somessa

Luomme yhdessä ainutlaatuisia tapahtumia, keskusteluja ja kohtaamisia.

Luomme yhdessä ainutlaatuisia tapahtumia, keskusteluja ja kohtaamisia.

SUOMEN ENNEAGRAMMI RY.

Suomen Enneagrammi Ry on perustettu vuonna 1995. Sen tarkoituksena on olla yhdyssiteenä enneagrammista kiinnostuneille ja tukea heidän kehittymistään ihmisenä käyttämällä enneagrammin toimintamallia ja menetelmiä.

Lue lisää yhdistyksestä

Oman itsen tunteminen ja siihen tutustuminen johtaa vapauteen ja omien vahvuuksien ymmärtämiseen

Oman itsen tunteminen ja siihen tutustuminen johtaa vapauteen ja omien vahvuuksien ymmärtämiseen

KOULUTUKSET

Kannatusjäsenemme tekevät kattavia ja monipuolisia koulutuksia, joista voi tiedustella suoraan palvelujen tarjoajilta. Laitamme avoimia kursseja ja koulutuksia tiedoksi myös jäsenkirjeisiin ja Facebook-sivuillemme – seuraa tiedotteita!

Pieniä maistiaisia ajankohtaisista aiheista on myös jäsenilloissamme, joihin valitsemme monipuolisia aiheita muutaman kerran vuodessa. Jäseniltoihin on tervetulleita myös ei-jäsenet, jolloin perimme 30 e osallistumisesta maksun sisältäen saman vuoden henkilöjäsenyyden, jos haluaa.

Kannatusjäseneksi voi päästä yhdistyksen toiminnan tukemisesta kiinnostunut yksityinen henkilö, oikeuskelpoinen yhteisö tai rekisteröity säätiö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja toiminnan ja jonka hallitus hyväksyy. Kiinnostuitko kannatusjäsenyydestä? Ota yhteyttä hallitukseen enneagrammi.yhdistys@gmail.com. Kannatusjäsenet ovat yhdistykselle tärkeä voimavara.

Ilmoita omista enneagrammikoulutuksista, -tapahtumistasi tai -julkaisuista sähköpostilla yhdistykselle. Meille voi myös laittaa viestiä, jos toivot jotain erityistä enneagrammiin liittyvää aihetta yhdistyksen tilaisuuteen.

Lue lisää koulutuksista

Jokainen on upea omalla tyylillään, tule ja tutustu kansainväliseen joukkoomme

Jokainen on upea omalla tyylillään, tule ja tutustu kansainväliseen joukkoomme

KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ

The IEA (International Enneagram Association) has a rich history and is extremely active worldwide. In addition to being an international association of members committed to furthering the theory and applications of the Enneagram, the IEA also has local chapters in the United States and Canada and countrywide affiliates throughout the world.

IEA Finland

Yhdeksän loistavan erilaista persoonallista tapaa kohdata maailma

YHDEKSÄN PERSOONALLISUUSTYYLIÄ

Tiettyä enneagrammityyppiä tai -tyyliä edustavilla ihmisillä on samankaltainen perusmotivaatio ja he tarkastelevat maailmaa ja kohtaavat elämän pitkälti samankaltaisten perusolettamusten kautta.
 
Vaikka enneagrammi auttaa rakentamaan ja ymmärtämään yhdeksää toisistaan kovin erilaista maailmankuvaa, se vapauttaa myös samalla näkemään liikettä, kasvua ja kehittymistä. Enneagrammi ei määrittele ihmisiä eikä laita tyyppejä latistaviin lokeroihin, vaan rakenne ja malli on luotu auttamaan meitä ihmisiä ymmärtämään ihmisten suurta erilaisuutta ja tunnistamaan samalla itsemme ja oman ytimemme.

Hyvänä päivänä jokainen persoona ja ihminen on kutakuinkin siedettävä toisten tyyppien mielestä. Huonona päivänä jokainen meistä on huonoa seuraa sekä itselleen että muille. Yksikään tyypeistä ja niissä ilmenevissä suhtautumistavoissa ei siltikään ole yhtään enemmän oikeassa tai väärässä.

Enneagrammiin tutustumisen kautta useimmat huomaavat, että on olemassa inhimillistä ihmisten erilaisuutta, johon tutustuminen lisää vapautta, hyväksyntää, ja rakkautta.

Lue lisää Enneagrammista

Yhteystiedot

Yhdistyksen sähköposti: enneagrammi.yhdistys@gmail.com

Hallitus kaudella 2020-2021

  • Puheenjohtaja Christina Björkell – cbjorkell@gmail.com
  • Varapuheenjohtaja Laura Valtonen 
  • Sihteeri ja viestintä Satu Kuosmanen
  • Taloudenhoitaja Merja-Leena Silander
  • Tietotekniikka Timo Kuisma
Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

21 hours ago

Suomen Enneagrammi ry

Joulukuun 14. päivänä Russ Hudsonin ja Catherine Bellin webinaarisarjassa:

Enneagram Point 3 - The Achiever

"Like point Nine, point Three sits on the triangle in the center of the Enneagram symbol and therefore holds key lessons for us all. In this session we will look at Three as an exploration of vocation and look at what truly brings a sense of meaning to our lives. We will also look at how we all constantly strive to feel valuable through our work and activities and how this especially plays out for people who have Three as their dominant type. We will explore the gifts of the type as well as some of the potential pitfalls as they manifest in all of us."

us02web.zoom.us/webinar/register/1116040734738/WN_brIo_Y4zTfaWnZIHDa57hg

Seuraavaksi vuorossa ovat Neloset (28.12.20). Tammikuussa tavataan Viitoset (4.1.21), Kuutoset (11.1.21) ja Seiskat (18.1.21). Webinaarien kesto on 1,5 h ja hinta 35 USD/kerta.
... See MoreSee Less

Joulukuun 14. päivänä Russ Hudsonin ja Catherine Bellin webinaarisarjassa:

Enneagram Point 3 - The Achiever

Like point Nine, point Three sits on the triangle in the center of the Enneagram symbol and therefore holds key lessons for us all. In this session we will look at Three as an exploration of vocation and look at what truly brings a sense of meaning to our lives. We will also look at how we all constantly strive to feel valuable through our work and activities and how this especially plays out for people who have Three as their dominant type. We will explore the gifts of the type as well as some of the potential pitfalls as they manifest in all of us.

https://us02web.zoom.us/webinar/register/1116040734738/WN_brIo_Y4zTfaWnZIHDa57hg

Seuraavaksi vuorossa ovat Neloset (28.12.20). Tammikuussa tavataan Viitoset (4.1.21), Kuutoset (11.1.21) ja Seiskat (18.1.21). Webinaarien kesto on 1,5 h ja hinta 35 USD/kerta.

Joulukuun 7. päivän iltana Russ Hudsonin ja Catherine Bellin webinaarisarjassa:

Enneagram Point 2 - The Helper

"At this point in our journey, we “turn the corner” from the belly-based types to the heart types and explore the inner world of point Two. We will look at some of the traditional concepts connected with point Two, see through the stereotypes to a more compassionate view of this type, and explore the ways in which the gifts and challenges of the Two live in us, whether or not this is our dominant type. We will examine the gifts of the type as well as some of the potential pitfalls. Two is also an exploration of what it means to truly be in relation with another."

us02web.zoom.us/webinar/register/4416040734334/WN_LO0OjfxjSU6mZYCopbutEg

Seuraavaksi vuorossa Kolmoset (14.12.20) ja Neloset (28.12.20). Tammikuussa tavataan Viitoset (4.1.21), Kuutoset (11.1.21) ja Seiskat (18.1.21). Webinaarien kesto on 1,5 tuntia ja hinta 35 USD/kpl.
... See MoreSee Less

Joulukuun 7. päivän iltana Russ Hudsonin ja Catherine Bellin webinaarisarjassa:

Enneagram Point 2 - The Helper

At this point in our journey, we “turn the corner” from the belly-based types to the heart types and explore the inner world of point Two. We will look at some of the traditional concepts connected with point Two, see through the stereotypes to a more compassionate view of this type, and explore the ways in which the gifts and challenges of the Two live in us, whether or not this is our dominant type. We will examine the gifts of the type as well as some of the potential pitfalls. Two is also an exploration of what it means to truly be in relation with another.

https://us02web.zoom.us/webinar/register/4416040734334/WN_LO0OjfxjSU6mZYCopbutEg

Seuraavaksi vuorossa Kolmoset (14.12.20) ja Neloset (28.12.20). Tammikuussa tavataan Viitoset (4.1.21), Kuutoset (11.1.21) ja Seiskat (18.1.21). Webinaarien kesto on 1,5 tuntia ja hinta 35 USD/kpl.

Russ Hudsonin ja Catherine Bellin webinaarisarjassa tutustutaan enneagrammityyppi Ykköseen maanantaina 30.11.20.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan: The Enneagram Point 1 - The Reformer

us02web.zoom.us/webinar/register/8616040733981/WN_6y2VtbkmRh6eN2h_e0HqzQ

“As with all the nine points, Type One has very important teachings to convey to all of us. For example, how can I remain relaxed within while addressing the very real problems and challenges of this world? How can I honour what is good, true, and ethical without making myself or others bad? What is the difference between conscience and our inner critic? We will look at how this plays out for people who have One as their dominant type, but also how each of us “dances with” this part of the human psyche. We will explore the gifts of the type as well as some of the potential pitfalls as they manifest in all of us.”

Joulukuussa esitellään Kakkoset (7.12.20), Kolmoset (14.12.20) ja Neloset (28.12.20). Tammikuussa tavataan Viitoset (4.1.21), Kuutoset (11.1.21) ja Seiskat (18.1.21). Webinaarien kesto on 1,5 tuntia ja hinta 35 USD/kpl.
... See MoreSee Less

Russ Hudsonin ja Catherine Bellin webinaarisarjassa tutustutaan enneagrammityyppi Ykköseen maanantaina 30.11.20.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan: The Enneagram Point 1 - The Reformer

https://us02web.zoom.us/webinar/register/8616040733981/WN_6y2VtbkmRh6eN2h_e0HqzQ

“As with all the nine points, Type One has very important teachings to convey to all of us. For example, how can I remain relaxed within while addressing the very real problems and challenges of this world? How can I honour what is good, true, and ethical without making myself or others bad? What is the difference between conscience and our inner critic? We will look at how this plays out for people who have One as their dominant type, but also how each of us “dances with” this part of the human psyche. We will explore the gifts of the type as well as some of the potential pitfalls as they manifest in all of us.”

Joulukuussa esitellään Kakkoset (7.12.20), Kolmoset (14.12.20) ja Neloset (28.12.20). Tammikuussa tavataan Viitoset (4.1.21), Kuutoset (11.1.21) ja Seiskat (18.1.21). Webinaarien kesto on 1,5 tuntia ja hinta 35 USD/kpl.

Comment on Facebook

Onkohan tässä muuten 9 välissä, ensi maanantaina eli 23.11.?

Russ Hudsonin ja Catherine Bellin webinaarisarja enneagrammityypeistä jatkuu Yseillä maanantaina 23.11.20.

The Enneagram Point 9 - The Peacemaker:

“At the top of the Enneagram symbol sits point Nine, and it is there for a reason. In so many ways, the lessons of point Nine are universal and help us understand what authentic Enneagram work is really about. We will look at some of the traditional concepts connected with point Nine, bust some stereotypes that have crept into the teachings, and explore the ways in which the gifts and challenges of this type live in us, whether or not this is our dominant type. As with all our sessions, we will learn how the gifts of the type are qualities of presence accessible to all, and how Nine is also a lesson in being grounded in the midst of the changes of life.”

Lue lisää puhujista ja ilmoittaudu mukaan:
us02web.zoom.us/webinar/register/1716040733632/WN_3QQ1xQr3RMKN2egy8Joweg

Ykkösistä puhutaan 30.11.20. Joulukuussa esitellään Kakkoset (7.12.20), Kolmoset (14.12.20) ja Neloset (28.12.20). Tammikuussa tavataan Viitoset (4.1.21), Kuutoset (11.1.21) ja Seiskat (18.1.21). Webinaarien kesto on 1,5 tuntia ja hinta 35 USD/kpl.

https://us02web.zoom.us/webinar/register/1716040733632/WN_3QQ1xQr3RMKN2egy8Joweg

Ykkösistä puhutaan 30.11.20. Joulukuussa esitellään Kakkoset (7.12.20), Kolmoset (14.12.20) ja Neloset (28.12.20). Tammikuussa tavataan Viitoset (4.1.21), Kuutoset (11.1.21) ja Seiskat (18.1.21). Webinaarien kesto on 1,5 tuntia ja hinta 35 USD/kpl.

Comment on Facebook

Moneltako tämä on Suomen aikaa? Tuleeko tästä tallenne myös jälkikäteen kuunneltavaksi?

Suomen aikaan nämä alkavat klo 19. Tallennetta ei taida tulla (ei ole kuvauksessa mainittu eikä eilisestä ole tullut).

Kiitos ihana Viivi Pentikäinen eilisestä webinaarista Luonteenvahvuuksista! Tapahtuma oli yhdistykselle merkityksellinen, kun meitä oli ennätysmonta osallistujaa online Zoomissa, kaiken kaikkiaan 56 kaikista 86 ilmoittautuneista. Eiliseen tapahtumaan ilmoittautuneille on juuri myös lähetetty sähköpostia, jossa on linkit materiaaliin.

Etätapahtumat ovat ainakin toistaiseksi tulleet jäädäkseen, ja hienoa kun on, koska ne mahdollistavat osallistumisen paikasta riippumatta. Haluaisimme siksi kuulla teidän ehdotuksia aiheista ja puhujista. Puhuja voi myös olla sinä itse! Ota yhteyttä niin jutellaan lisää!

Russ Hudson ja Catherine Bell esittelevät eri enneagrammityyppejä webinaarisarjassaan marras-joulukuussa ja tammikuussa 2021.

Ensimmäinen webinaari pidetään maanantai-iltana 9.11.20 ja siinä keskustellaan tyypistä Kahdeksan. Lue lisää ja ilmoittaudu linkistä. (Webinaarin kesto on 60 + 30 min. ja sen hinta on 35 dollaria.)

Myös Yseistä ja Ykkösistä puhutaan marraskuun kuluessa. Kakkoset, Kolmoset ja Neloset esitellään joulukuussa, ja Vitoset, Kutoset ja Seiskat ovat vuorossa tammikuussa 2021. Jaamme kustakin webinaarista erillisen lisätieto- ja ilmoittautumislinkin.

Ensimmäinen webinaari: The Enneagram Point 8 - The Challenger

us02web.zoom.us/webinar/register/5016040732795/WN_y-HQYv3LQyCZx2UFG2wT9g

“We begin with point Eight to start our journey from the belly center, the foundation of inner work, and also because Eight energy is initiating energy - it gets us going! We will look at some of the traditional concepts that define “Eightness,” describing both the characteristic of people for whom this energy is dominant, but also looking at how this aspect of human nature sits in our own life. We will explore the gifts of the type as well as some of the potential pitfalls.”
... See MoreSee Less

Russ Hudson ja Catherine Bell esittelevät eri enneagrammityyppejä webinaarisarjassaan marras-joulukuussa ja tammikuussa 2021. 

Ensimmäinen webinaari pidetään maanantai-iltana 9.11.20 ja siinä keskustellaan tyypistä Kahdeksan. Lue lisää ja ilmoittaudu linkistä. (Webinaarin kesto on 60 + 30 min. ja sen hinta on 35 dollaria.) 

Myös Yseistä ja Ykkösistä puhutaan marraskuun kuluessa. Kakkoset, Kolmoset ja Neloset esitellään joulukuussa, ja Vitoset, Kutoset ja Seiskat ovat vuorossa tammikuussa 2021. Jaamme kustakin webinaarista erillisen lisätieto- ja ilmoittautumislinkin. 

Ensimmäinen webinaari: The Enneagram Point 8 - The Challenger

https://us02web.zoom.us/webinar/register/5016040732795/WN_y-HQYv3LQyCZx2UFG2wT9g

“We begin with point Eight to start our journey from the belly center, the foundation of inner work, and also because Eight energy is initiating energy - it gets us going! We will look at some of the traditional concepts that define “Eightness,” describing both the characteristic of people for whom this energy is dominant, but also looking at how this aspect of human nature sits in our own life. We will explore the gifts of the type as well as some of the potential pitfalls.”

Comment on Facebook

Lämmin ja vahva suositus näille Russ Hudsonin luennoille! Olen nyt osallistunut useammalle ja ovat ihan next level enneagrammia! Myös vanhempia tallenteita kannattaa hankkia. Mm luento kasvusuunnista oli ihan uutta ja syvennettyä kamaa, opin itsekin taas ihan uuden näkökulman aiheeseen. Ja ehkä kertoi jostain jotain että olen aikeissa osallistua noihin kaikkiin 9 luentoon vaikka olen opislellut enneagrammia itse jo yli 20 vuotta 🌟

Olen kuunnellut Russ Hudsonin webinaareja aiemminkin ja ovat aina olleet todella hyviä. Olen nytkin ilmoittautunut mukaan. Luennot ovat maanantai-iltaisin ja alkavat Suomen aikaan klo 19. Tule sinäkin!

Ensi viikon torstaina Viivi Pentikäinen ja 'Itsetuntemusta vahvuuksilla ja voimavaroilla - enneagrammia ja positiivista psykologiaa hyödyntäen'.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan 4.11.20 mennessä!
(Muistathan myös peruuttaa, jos et pääsekään.)
... See MoreSee Less

Load more

Copyright: Suomen Enneagrammi ry. 2019